Datademon tänään tiistaina 22.4 aukeavalla toisella kierroksella etsitään demokratiaa edistäviä, avointa dataa hyödyntäviä ideoita. Sovellusten ja visualisaatioiden kehittäjiä kannustetaan jakamalla 2000 euron rahoituspaketteja parhaiden ideoiden toteutukseen. Ideoiden ehdottajat ja asiantuntijaraati valitsevat toteutettavat ehdotukset avoimen verkkokeskustelun ja äänestyksen perusteella.

Asiantuntijaraatiin voi kuka tahansa ilmoittautua ehdolle tällä lomakkeella.

Toisen kierroksen ideakuulutus kestää äitienpäiväsunnuntaihin 11.5. saakka. Arviointi alkaa tiistaina 13.5 ja äänestys alkaa maanantaina 19.5. Tulokset selviävät viikkoa myöhemmin maanantaina 26.5..

Maaliskuussa päättyneellä ensimmäisellä kierroksella rahoitettiin muiden muassa ehdotukset automaattisesta hausta kansanedustajien tietoihin, valtioneuvoston hankerekisterin tietojen avaamisesta ja pääkaupunkiseudun harrastusmahdollisuuksien kokoamisesta yhteen palveluun. Ehdotuksia tehtiin yhteensä lähes viisikymmentä. Tutustu ensimmäisen kierroksen ehdotuksiin sekä tuloksiin.

“Datademossa yhdistyvät ketterät julkiset hankinnat ja tietojärjestelmien kehittäminen sekä osallistuvan budjetoinnin periaatteet. Osallistujat auttavat parantelemaan toistensa ideoita alusta lähtien, joten kehitystyö edistyy jo ennen hankintamenojen aiheutumista” iloitsee hankkeen vetäjä Joonas Pekkanen Open Knowledge Finland ry:stä (OKFFI).

Toisella kierroksella on toteutettu kaksi uudistusta. Kun arviointi alkaa ja ehdotukset julkaistaan, kuka tahansa voi osallistua Trello-alustalla keskusteluun. Ehdotus tehtiin ensimmäisen kierroksen osallistujilta saadun palautteen perusteella. Äänestysoikeus on kuitenkin vain edelleen vain raadilla, joka koostuu osallistujista, rahoittajien edustajista ja asiantuntijajäsenistä.

Toinen uudistus on mahdollisuus jättää vapaa idea muiden hyödynnettäväksi, tai etsiä tekijöitä omalle idealle, jota ei esimerkiksi ajanpuutteen tai ohjelmointitaitojen puutteen vuoksi pysty toteuttamaan. Ideoita voi jättää ja niihin voi tutustua täällä.

Datademon päärahoittaja Helsinki Region Infoshare on myös julkaissut uutta dataa kehittäjien käytettäväksi. Esimerkkejä ovat kaavoitussuunnitteluun liittyvän Helsinki 2050 -kyselyn vastaukset, Helsingin kaupungin palvelurekisterin REST-rajapinta sekä Espoo.fi -verkkopalvelun avoin rajapinta.